Suomen RFSU Oy hyödyntää Tradehitin monipuolisia vähittäiskaupan palveluja valtakunnallisesti myyntinsä tukena

RFSU on vuonna 1933 Ruotsissa perustettu aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja suhteita koskevissa kysymyksissä. Suomen RFSU Oy tarjoaa asiakkailleen korkealaatuisia tuotteita mm. ehkäisyn ja seksuaaliterveyden edistämiseksi, tuotevalikoiman sisältäessä kondomeita, liukuvoiteita, kotitestejä, sheivaustuotteita ja seksuaaliterveysvälineitä. Lisäksi yritys maahantuo Carmex-huulivoidetta. Yrityksen toiminnan kaikki tuotot ohjataan kansainväliseen koulutus- ja vaikuttamistyöhön RFSU-järjestön kautta sekä kotimaassa tehtävään seksuaalikasvatukseen yhdessä yhteistyökumppanien kanssa.

RFSU:n tuotteita myydään laajasti Suomen päivittäistavaraketjuissa sekä useissa verkkokaupoissa. Osa jälleenmyynnistä toteutuu keskitetysti ketjujen valikoimapäätösten kautta. Merkittävän osan asiakaskunnasta muodostavat kuitenkin kauppiasvetoiset päivittäistavarakaupat, joissa myynti ja menekinedistäminen toteutetaan henkilökohtaisilla asiakaskäynneillä.

RFSU:n suomalainen organisaatio on pieni ja tiivis, jolle ei ole strategisesti perusteltua ylläpitää omaa kenttämyyntiorganisaatiota. Jo vuodesta 2012 lähtien RFSU onkin päätynyt ulkoistamaan koko kenttätoiminnan Tradehitin ammattitaitoiselle henkilöstölle – esillelaitoista myyntiin. Tradehitin palveluratkaisun selkeitä etuja ovat olleet korkea laatu, toiminnan läpinäkyvyys ja erinomainen kustannustehokkuus.

Yhteistyö Tradehitin kanssa on meille avainasemassa pienempien kauppojen suhteen. Tuotteemme eivät ole niissä välttämättä ketjuohjatusti valikoimissa, joten emme voisi mitenkään muuten tavoittaa heitä. Meille onkin todella tärkeää, että heidän myyjä-menekinedistäjänsä myyvät tuotteitamme pienempiin myymälöihin ympäri Suomen.

Siiri Järvinen

Key Account Manager, RFSU

Tehokasta yhteistyötä ympäri Suomen

Kun RFSU alun perin kartoitti sopivaa yhteistyökumppania, oli yksi kriteereistä maanlaajuinen kattavuus, mihin kaikki toimijat eivät pystyneet. Kesko on yritykselle merkittävä asiakkuus, jonka myymälät ulottuvat läpi Suomen etelästä pohjoiseen. Tradehitin maanlaajuisen myyjä-menekinedistäjäverkoston avulla yhteistyö K-kauppojen kanssa on sujuvaa: ammattitaitoinen henkilöstö vastaa kaikista K-Citymarket-ketjun esillelaitoista sekä K-Supermarket- ja K-Market-ketjujen myynti- ja menekinedistämistoimenpiteistä.

”Yhteistyö Tradehitin kanssa on meille avainasemassa pienempien kauppojen suhteen. Tuotteemme eivät ole niissä välttämättä ketjuohjatusti valikoimissa, joten emme voisi mitenkään muuten tavoittaa heitä. Meille onkin todella tärkeää, että heidän myyjä-menekinedistäjänsä myyvät tuotteitamme pienempiin myymälöihin ympäri Suomen”, kertoo RFSU:n Key Account Manager Siiri Järvinen.

Tradehitin noin 170 kenttähenkilöstön verkosto varmistaa myös käyntien kustannustehokkuuden, sillä matkustamiseen käytettävä aika on vähäinen. .

Uutuustuotteiden lanseerauksessa meille on nopeinta, kun Tradehitin myyjä-menekinedistäjä käy paikan päällä esittelemässä tuotteen osastovastaaville. Jos tieto uutuuksista välitetään ketjutasolta, siihen ei välttämättä reagoida yhtä nopeasti. Lisäksi meille on helpompaa neuvotella tuotteitamme laajempiin ketjuvalikoimiin, kun niille on ensin saavutettu tietty myymäläpeitto ja myynnin taso myös pienemmissä myymälöissä.

Siiri Järvinen

Key Account Manager, RFSU

Kampanjat houkuttelevasti esille – uutuudet vauhdikkaasti hyllyyn

Vieraillessaan myymälöissä kenttähenkilöstö varmistaa, että kampanjatuotteet ovat näyttävästi esillä ja tuotteet siististi hyllytetty. He vastaavat kampanjoiden pystyttämisestä sekä toimittavat myymälöihin display-telineet, siivekkeet ja kampanjamateriaalit. Jälkeenpäin he käyvät hyllyttämässä telinettä sekä kampanja-aikaan muistuttavat osastovastaavia riittävistä tilausmääristä.

Tämän lisäksi oleellinen osa K-Supermarket- ja K-Market-kauppojen myyntikäyntejä on kertoa uutuuksista osastovastaaville. Sama tiimi vastaa niin myynnistä kuin esillelaitoista, mikä on luonut Tradehitin kenttäorganisaation henkilöstölle vahvat suhteet myymälöiden kauppiaiden ja osastovastaavien kanssa.

”Uutuustuotteiden lanseerauksessa meille on nopeinta, kun Tradehitin myyjä-menekinedistäjä käy paikan päällä esittelemässä tuotteen osastovastaaville. Jos tieto uutuuksista välitetään ketjutasolta, siihen ei välttämättä reagoida yhtä nopeasti. Lisäksi meille on helpompaa neuvotella tuotteitamme laajempiin ketjuvalikoimiin, kun niille on ensin saavutettu tietty myymäläpeitto ja myynnin taso myös pienemmissä myymälöissä”, Järvinen kuvailee.

Tradehitin palveluissa Järvinen arvostaa myös erittäin selkeää hinnoittelumallia. Sen ansiosta kentän toimintaa on helppo budjetoida.

Määrittelen yhteistyössä Tradehitin asiakaspäällikön kanssa kysymykset, joihin myyntikenttä raporteissaan vastaa. Sitä kautta saan seurattavaksi juuri sitä dataa, mitä asiakkaana haluan. On myös mukavaa, että työkalun avulla voin antaa helposti ja nopeasti henkilöstölle kiitosta ja kehua heitä onnistumisista.

Siiri Järvinen

Key Account Manager, RFSU

Tradetool – läpinäkyvä ja reaaliaikainen sähköinen raportointi

Tradehitilla on käytössään toiminnanohjaus- ja raportointityökalu – Tradetool – joka on luotu välittämään tietoa toimeksiantajan ja myyntikentän välillä helposti ja reaaliaikaisesti. Työkalun kautta voidaan keskustella esille nousseista haasteista, saadaan välitöntä tietoa tuloksista sekä nähdään konkreettisesti valokuvien avulla kampanjan esillepano myymälöittäin.

”Tradetool on meille suorastaan välttämätön osa yhteistyötä. Kun saan kuvat ja koosteen aina reaaliaikaisesti, voin tarvittaessa kommentoida tai antaa yksilölle vinkkejä heti samalle myyntikierrokselle. Voimme myös tarvittaessa resursoida uusia käyntejä, mikäli jossain kohteessa se olisi kampanjan kannalta hyödyllistä.”

Tradetool myös mahdollistaa sovittujen asioiden seuraamisen sinne määritettyjen kysymysten avulla. Kattava raportointi onkin tärkeä tuki valikoimatyön ja myyntikampanjoiden suunnittelussa.

”Määrittelen yhteistyössä Tradehitin asiakaspäällikön kanssa kysymykset, joihin myyntikenttä raporteissaan vastaa. Sitä kautta saan seurattavaksi juuri sitä dataa, mitä asiakkaana haluan. On myös mukavaa, että työkalun avulla voin antaa helposti ja nopeasti henkilöstölle kiitosta ja kehua heitä onnistumisista”, Järvinen mainitsee.

Tradehitin laadukkaasti ja läpinäkyvästi tuotettu palvelukonsepti palvelee yrityksemme tarpeita niin tehokkaan kenttätoiminnan kuin reaaliaikaisten datapalveluidenkin osalta juuri haluamallamme tavalla.

Siiri Järvinen

Key Account Manager, RFSU

Vuorovaikutteinen yhteistyö tuottaa tuloksia

Suomen RFSU:lla arvostetaan Tradehit-yhteistyön helppoutta ja sujuvuutta. Key Account Manager Siiri Järvinen kiitteleekin, että Tradehitin puolelta saa aina apua, ja asioihin reagoidaan ripeästi. Keskustelu on aktiivista ja Tradehit ymmärtää syvällisesti asiakkaan tuoteryhmien mahdollisuuksia ja haasteita. Myös mahdolliset ongelmatilanteet on aina ratkaistu avoimella keskustelulla.

”Näin korona-aikana kenttätyöntekijät ovat olleet erittäin sitkeitä. Vaikka on ollut käyntejä vaikeuttavia rajoituksia, on keksitty muita keinoja lähestyä myymälöiden vastaavia poikkeusolosuhteissa. On ollut myös tosi positiivista huomata, kuinka paljon kentältä tulee hyviä ideoita. Henkilöstön jäsen voi keksiä itsenäisesti kampanjaehdotuksen ja kartoittaa kauppiaankin kiinnostusta jo valmiiksi – tiedustellen minulta hyväksyntää ja kampanjaan sopivia materiaaleja. Olen todella tyytyväinen tähän yhteistyöhön ja voin ehdottomasti suositella Tradehitin palveluita”, Järvinen kuvailee.

Vuosien varrella onkin saavutettu maanlaajuisesti hyviä myynnillisiä tuloksia.

”Tradehitin laadukkaasti ja läpinäkyvästi tuotettu palvelukonsepti palvelee yrityksemme tarpeita niin tehokkaan kenttätoiminnan kuin reaaliaikaisten datapalveluidenkin osalta juuri haluamallamme tavalla”, Järvinen kiteyttää.

Ota yhteyttä!

Jätä viesti, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

    Haluan, että minuun ollaan yhteydessä...

    SähköpostitsePuhelimitseEn halua yhteydenottoa