TRADEHITIN HISTORIA

Elämme vuotta 1995. Ruutupaperille syntynyt visio liiketoiminnasta siirtyy hetkeksi yrittäjä, toimitusjohtaja Jouni Raitasen pöytälaatikon yrityshautomoon. Myöhemmin samana vuonna luottamus liikeidean ainutkertaisuuteen ja toimivuuteen vaatii tarttumaan toimeen ja Tradehit on totta. Tänään saman toiminta-ajatukseen uskovat muun muassa Karto, Unilever ja L’Oréal, sekä muut noin 30 asiakkaastamme: Tradehit on kasvanut vähittäiskaupan ympäristössä tapahtuvan menekinedistämisen suunnannäyttäjäksi.

Tradehitin tarina juontaa juurensa tilanteeseen, jossa kiristyvä kilpailu pakotti teollisuuden ja kaupan pohtimaan omien kenttäorganisaatioittensa kustannustehokkuutta: Kustannuksia oli leikattava, mutta myynnin kasvettava.

Vastaukseksi raskaisiin, omiin organisaatioihin Tradehit tarjosi teollisuudelle jakelutiessä tapahtuvan menekinedistämisen ostopalveluna. Henkilöstövuokraamisen sijaan Tradehitin ”kuin omasi” -ajattelua on aina määrittänyt laatu ja työntekijöiden sitouttaminen toimeksiantajiin.

Osaaja

Tradehitin liikeidea ei syntynyt tyhjästä: yrityksen taustalla on vahva kaupan ja teollisuuden toimintatapojen tuntemus. Teollisuudelle menestystä ei takaa se, mitä kauppaan myydään vaan mitä kaupasta myydään ulos. Kuluttajan ostopäätöstä ja tuotevalintaa tukee osaava ja ammattitaitoinen menekinedistäminen ja juuri tämä on Tradehitin vahvuus.

Myös toiminnan läpinäkyvyys on yksi Tradehitin toimintaperiaatteista. Yrityksen myyjä-menekinedistäjät edustavat kentällä toimeksiantajien aisteja ja käsiä ja reaaliaikainen yhteydenpito asiakkaan ja kenttähenkilöstön välillä mahdollistuu Tradetool-toiminnanohjaus järjestelmän kautta.

Edelläkävijä

Kun Tradehit sai alkuna, oli vähittäiskaupassa tapahtuva myynninedistäminen toimialana visio. Tänään se on usean toimijan kilpailukenttä.

Uuden luominen ja ratkaisujen tuottaminen on Tradehitin toiminnan pohja ja se näkyy vahvasti myös yrityksen toiminnassa tänään. Innovointi, teknologian mukanaan tuomien mahdollisuuksien hyödyntäminen ja alan seuraaminen tuottavat asiakkaille myynninedistämisen viimeisimmän tieto-taidon.

Korkean palvelun laadun lisäksi Tradehit on historiansa alusta asti panostanut teknologian hyödyntämiseen osana palvelun tarjoamista. Käytössämme on itse kehittämämme toiminnanohjaus järjestelmä Tradetool, joka mahdollistaa asiakkaallemme reaaliaikaisen palvelun seurannan. Tradetool mahdollistaa täysin läpinäkyvän toiminnan.

Samaa edelläkävijyyttä määrittävät myös Tradehitin synnyttämät työpaikat: yrityksen tavoite on luoda pysyvyyttä työpaikkojen suhteen alalla, jossa epätyypilliset työsuhteet ovat arkipäivää. Tavoitteessa on onnistuttu, sillä vaihtuvuus yrityksen sisällä on hyvin pientä.

Suunnannäyttäjä

Tradehit on kasvanut historiansa aikana toimialansa menestyjäksi ja suunnannäyttäjäksi. Yritykseksi, johon luottavat niin työntekijät kuin asiakkaat. Pitkät, useita vuosia jatkuneet asiakassuhteet ovat Tradehitille kunnia-asia. Palvelemme tällä hetkellä joustavasti noin 35 asiakasta päivittäistavaroista rautakauppaan.

Kasvu synnytetään vahvalle pohjalle ja Tradehitin missiona on tarjota ensiluokkaista, laadukasta ja läpinäkyvää palvelua asiakkailleen kotimaisilla markkinoilla. Sitoutuneen henkilöstön ja joustavan palvelutarjonnan avulla pystymme tarjoamaan kaikille asiakkaillemme tarvittavan jouston palvelussa.

Ota yhteyttä!

Jätä viesti, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

Myyntipalvelut

Myyntipalvelumme on moderni ja joustava palvelukonsepti, jossa hyödynnetään kokeneiden kenttätyöntekijöidemme monipuolista myyntiosaamista sekä heidän erinomaista paikallistason myymälä- ja päättäjätuntemustaan.

Toimimme tuloksista vastuullisina myyjinä sovituissa jakelukanavissa joko rajatulla maantieteellisellä alueella tai valtakunnallisesti, projektikohtaisesti tai ympärivuotisesti, asiakkaamme toiveiden mukaisesti.

Myynninedistäminen

Juuremme ovat myynninedistämisen palveluiden tuottamisessa. Valtakunnallinen kenttäorganisaatiomme koostuu erittäin kokeneista ja motivoituneista kaupan alan moniosaajista. Näin voimme taata asiakkaillemme tasaisen laadun ja kustannustehokkuuden.

Havaintodata- ja teknologiapalvelut

Oma Tradetool seuranta- ja raportointisovelluksemme (SaaS-palvelu) tuottaa asiakkaillemme myymäläkohtaista havaintodataa sovituista tuoteryhmistä. Havaintodataa voidaan yhdistellä monipuolisesti niin asiakkaan kuin Tradehitin toimesta ja muokata esim. ketju- ja aluetason yhteenvetoja.