Etusivu > Asiakkaat
Case
Ibero
Sujuva yhteistyö siivittää hyvän mielen asusteiden ja kauneudenhoitotuotteiden menekinedistämistä
Ibero tunnetaan suomalaisten keskuudessa jo vuosikymmenien ajalta laadukkaista ja kukkaroystävällisistä kauneudenhoitotuotteistaan ja asusteistaan. Alkuaikoina brändi keskittyi nimenomaan kauniisiin ja arkea ilostuttaviin koruihin, sittemmin valikoima on laajentunut myös meikkaustarvikkeisiin, hiuskoruihin, lasten asusteisiin ja laseihin. Vuodesta 2017 alkaen Ibero on ollut osa Transmeria, joka on kymmeniä laadukkaita päivittäistavara- ja kosmetiikkabrändejä edustava suomalainen perheyritys.
Iberon tuotteita myydään useiden ketjujen päivittäistavarakaupoissa ympäri Suomen, ja tuotenimikkeitä osastoilla on esillä runsaslukuisesti joko myymälöiden hyllyissä tai Iberon omissa kalusteissa.
Tämän mittavan kokonaisuuden hallintaan Ibero on valinnut menekinedistämisen kumppaniksi Tradehitin jo liki 15 vuotta sitten. Seuraavaksi Transmerin avainasiakaspäällikkö Suvi Rautanen ja asiakkuuskoordinaattori Anne Hakala kertovat tarkemmin yhteistyöstä ja sen tärkeimmistä hyödyistä.
Ibero toteuttaa tuotevalikoimallaan myös aktiivisesti kampanjoita, esimerkiksi osana ketjujen tarjousviikkoja. Tällöin osaava ja maantieteellisesti kattava menekinedistämisen palvelu on erityisen tärkeässä roolissa.

”Moni tuotteemme on trendivetoinen, ja edellyttää uuden malliston esillepanoa lyhyessä ajassa ympäri Suomen. Tradehitin rooli on tässä korvaamaton. Tradehitin myyjä-menekinedistäjien avulla saamme pidettyä myymälävalikoimamme ajankohtaisena, ja myymäläesillepanot mahdollisimman hyvin hyllykuviemme mukaisena.
Samalla he varmistavat, että valikoima on hyllyssä saatavilla ja tuotteet ovat siististi esillä, mikä on avainasemassa sekä osaston houkuttelevuuden että myynnin kannalta.”
Suvi Rautanen
Avainasiakaspäällikkö, Oy Transmeri Ab

Nopeatempoinen ja joustava menekinedistämisen palvelu varmistaa ajantasaisen valikoiman ja onnistuneet kampanjat
Suuri tuotevalikoima ja laaja maantieteellinen levikki ovat jo itsessään vaativa yhtälö. Kun kokonaisuuteen lisätään sesongeittain vaihtuvat mallistot, edellyttää laadukas menekinedistäminen joustavasti skaalautuvia henkilöresursseja. Mahdollistaakseen tehokkaat ja oikea-aikaiset myymälätoimenpiteet ympäri Suomen Ibero päätyi aikanaan ulkoistamaan menekinedistämisen kumppanille.
Yhteistyökumppaniksi Ibero valitsi Tradehitin, jonka suuri myyjä-menekinedistäjien joukko pystyi tarjoamaan paitsi laadukkaan ja maantieteellisesti kattavan palvelun myös tarvittavien lisäresurssien allokoinnin sesonkipiikkeihin ja kampanjoihin.
”Pyrimme olemaan mahdollisimman paljon mukana asiakkaidemme kampanjalähdöissä, esimerkiksi Cittarin megakampanjoissa, jolloin myymälöihin rakennetaan näyttäviä esillepanoja keskeisille sijainneille. Tuotteitamme ostetaan usein heräteostoksina, joten Tradehitin toteuttamilla myyvillä esillepanoilla on tällöin iso rooli kampanjoiden onnistumisessa.”
Suvi Rautanen
Avainasiakaspäällikkö, Oy Transmeri Ab

Asiakasbrändin edustaja ja edunvalvoja myymäläympäristössä – raportointityökalu Tradetool edesauttaa tiedon kulkua
Tradehitin avulla Iberolle mahdollistuu hyvä kokonaiskuva myymäläesillepanoista ympäri Suomen. Tradehit valokuvaa esillepanot jokaisen käynnin yhteydessä, ja toimittaa kuvat Iberolle reaaliaikaisen raportointityökalun Tradetoolin kautta – toimien näin brändin silminä myymäläympäristössä.
Iberolla on lukuisissa myymälöissä myös omia kalusteita, joiden ylläpitämisessä Tradehitin myyjä-menekinedistäjillä on aktiivinen rooli. Tradehitin edustajat välittävätkin käynneiltään tietoa esimerkiksi hajonneista kalusteista, mikä auttaa brändiä reagoimaan mahdollisiin pulmiin. Samalla Tradehit seuraa, ettei muiden brändien tuotteita eksy Iberon kalusteisiin.
Tradehit toimii myymälöissä myös asiakasbrändin korvina. He ottavat myymälähenkilökunnalta vastaan palautetta ja toiveita, ja välittävät ne Transmerille Tradetoolin avulla. Samalla Iberon vastuuhenkilöille kulkeutuu myyjä-menekinedistäjien ideoita sekä myymälässä kuultua yleisluontoista informaatiota, esimerkiksi tulevia tilamuutoksia koskien, mikä auttaa ennakoimaan tarvittavia toimenpiteitä hyvissä ajoin.
Menekinedistämisen ohella Tradehit on myös Iberon ääni myymälöissä, kertoen myymälähenkilökunnalle Iberosta, tuotteista ja muista brändin ajankohtaisista asioista.
Myymälätapahtumayhteistyö ja myymäläkalusteiden asennuspalvelu täydentävät kokonaisuutta
Tradehitin tutuksi tulleet osaajat palvelevat Iberoa myös muissa myymäläympäristöön liittyvissä tarpeissa. Joskus Tradehitin myyjä-menekinedistäjät osallistuvat esimerkiksi myymälöissä järjestettäviin tapahtumiin Iberon edustajina.
”Myymälät ja tuotteemme ovat Tradehitin menekinedistäjille tuttuja, joten olemme saaneet heiltä joustavasti apua myös erilaisiin tapahtumiin. Tämä on ollut hienoa, koska joskus tarve palvelulle tulee pikaisellakin aikataululla.
Erityisen vaivatonta meidän näkökulmastamme on sekin, että Tradehitin kanssa esimerkiksi myymälätapahtumiin osallistuminen järjestyy hyvin kevyellä ohjeistamisella.”
Anne Hakala
Asiakkuuskoordinaattori, Oy Transmeri Ab
Lisäksi Iberolla on arvostettu Tradehitin myymälöihin tarjottavia asennuspalveluita. Tämä on mahdollistanut Iberolle uusien myymäläkalusteiden asentamisen ja tavaroittamisen alusta loppuun Tradehitin tarjoamana palveluna.
Rautanen ja Hakala kiittelevätkin asennuspalvelun mutkattomuutta. Tradehitin toteuttamana tämäkin palvelu on voitu hankkia jouhevasti saman katon alta. Lisäksi Tradehitin ammattitaitoisten osaajien työnjälki ja nopeus ovat heidän mielestään erinomaisella tasolla.
Joustavuus, nopeus ja miellyttävä yhteistyö sinetöivät hyvän kumppanuuden
Yhteistyössä Tradehitin kanssa Rautanen ja Hakala arvostavat suuresti Tradehitin joustavuutta ja reagointikykyä. Koska vähittäiskaupan alalla muutokset voivat joskus olla nopeitakin, on hienoa että Tradehit kumppanina kykenee ketterästi organisoimaan esimerkiksi uusia kampanjaesillepanoja tai muuttamaan käyntirytmiä.
Kiitosta sujuvasta ja mukavasta yhteistyöstä saa myös Tradehitin toimiston taustatiimi, johon saa tarvittaessa helposti yhteyttä ja joka reagoi viesteihin nopeasti.

”Huippumenekinedistämisen lisäksi Tradehitillä on huikea back office -tiimi, joka auttaa nopeasti eri asioissa ja toimii väliportaana meidän ja kenttäorganisaation välissä. Jos menekinedistämiseen tarvitaan esimerkiksi lisää henkilöresursseja, he vastaavat organisoinnista. Koska kaikkien työpäivät tapaavat usein olla täynnä, on hienoa, että heidän kanssaan asiat toimivat näin helposti ja sujuvasti.”
Suvi Rautanen
Avainasiakaspäällikkö, Oy Transmeri Ab

Transmeri
Perustettu: 1928
Tradehit Oy
Perustettu 1995
Kiinnostuitko palveluistamme?
Ota meihin yhteyttä! Täältä löydät yhteystiedot, tai voit käyttää alla olevaa lomaketta.
Ota yhteyttä
Jätä viesti, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.